Oulun työväen näyttämö

Teatteriharrastus

KUVA: Oulun työväenyhdistyksen talo Pakkahuoneen- ja Mäkelininkadun kulmauksessa

Teatteriharrastus ennen Työväen Näyttämöä

Teatteriesitykset olivat 1800-luvun lopulla lähinnä kiertävien teatteriseurueiden varassa. Ne olivat etupäässä ruotsinkielisiä. 1800-luvun lopulla virisi vilkas yhdistystoiminta, ja sen mukana näytelmäharrastus levisi myös suomenkielisen väestön piirissä.

Merkittävä vaikuttaja Oulun teatteriharrastuksen alkuajoilla oli entinen kiertueteatterin johtaja C. W. Westerlund, joka luovuttuaan kiertueestaan asettui liikemieheksi Ouluun 1840-luvulla. Hän järjesti useita harrastajaesityksiä rakennuttamallaan Seurahuoneella, jossa oli teatteritila. Tämä Westerlundin salonki eli Seurahuone paloi 1882.

1800-luvun lopulla Oulussa vierailivat useat teatteriseurueet, myös suomenkieliset. Suomalainen Teatteri vieraili kolmesti ja Maaseututeatteri sekä sen edeltäjät useasti. Harrastajaesitysten kanssa Oulussa saattoi 1880- ja 1890-luvuilla nähdä nelisenkymmentä esitystä vuodessa.

1900-luvun alussa esitysten määrä nousi jyrkästi. Harrastaja- ja vierailunäytännöt lisääntyivät lähes sataan vuodessa. Vuosisadan vaihteessa lähes jokaisen yhdistyksen toimintaan kuului näytteleminen. Tärkeimmät näistä harrastajayhdistyksistä olivat Oulussa Hupi- ja Hyötyseura, raittiusseura Pohjan Leimu ja Oulun Työväenseura, sittemmin Työväenyhdistys. Näistä etenkin Hupi- ja Hyötyseurassa seurattiin 1880-luvulla tiiviisti ajan virtauksia ja esitettiin Minna Canthin kohutut näytelmät heti tuoreeltaan.

Ensimmäinen maininta Oulun Työväenseuran järjestämästä esityksestä on vuodelta 1887. Sittemmin se järjesti esityksiä vuosittain kymmenkunta. Kun tähän lisätään kaikki naisjaostojen ja puhujaklubien hupitoimikuntien sekä eri ammattiosastojen esitykset, saavutti työväen näytelmätoiminta huomattavan määrän esityksiä vuosisadan vaihteeseen tultaessa. Vuonna 1901 Työväenyhdistys järjesti 21 näytelmän esityksen. Paineita ja edellytyksiä kiinteämmän ja kunnianhimoisemman teatterin perustamiseen siis oli.

Vuonna 1902 perustettiinkin Oulun Työväen Teatteri, sittemmin Oulun Työväen Näyttämö. Ensimmäisenä vuotena teatteri esitti viisi näytelmää. Muu harrastustoiminta ei suinkaan loppunut oman teatterin perustamiseen. Työväenyhdistyksen nimissä esitettiin samana vuonna 15 näytelmää.

Oulun Työväen Teatterin ensimmäinen esityspaikka oli Maneesi eli sotaväen entinen majoitus- ja harjoituspaikka, joka sijaitsi Heinätorin koulun kulmilla. Maneesi olikin suomenkielisen teatteriharrastuksen tyyssija Oulussa viidenkymmenen vuoden ajan. Työväen Teatteri siirtyi Työväenyhdistyksen taloon sen valmistuttua, mutta Maneesi ja Pohjan Leimun talo säilyttivät paikkansa oululaisen harrastajateatterin keskeisinä paikkoina.

Palaute

Otamme mielellämme vastaan palautteesi koski se sitten lippujen hankkimista, esitystä tai ohjelmistoamme.