Ajan virrassa mukana 1921-1930
Linnalan jätettyä Oulun hänen paikkaansa oli vaikea täyttää. Seuraavalla kymmenvuotiskaudella johtajat vaihtuivat tiheään, pahimmillaan puolivuosittain. Ilmeisin syy oli teatterin syöksykierteeseen joutunut talous. Vaikka yleisöä riitti, eivät lipputulot sekä pienet avustukset riittäneet kattamaan menoja. Teatteri olikin järjestettävä yhä tiheämmin erilaisia iltamia, karnevaaleja ja arpajaisia välttyäkseen konkurssilta.
Taloudellinen tilanne ei voinut olla vaikuttamatta ohjelmistopolitiikkaan. Kevyttä komediaa, suomalaisia kansannäytelmiä ja operetteja esitettiin jatkuvasti, mutta joukkoon mahtuu myös muutama klassikko sekä suomalaisia uutuusnäytelmiä. Ohjelmistossa olivat mm. Molieren Saituri, kantaesityksenä Strindbergin perhehelvettiä kuvaava Pelikaani, Holbergin Jeppe Niilonpoika, Wecksellin Daniel Hjort sekä monet kaksikymmenluvun suosikkioperetit kuten Iloinen leski, Bajadeeri, Geisha, Kreivitär Mariza ja Cornevillen kellot.
OTN reagoi myös hämmästyttävän nopeasti ajan virtauksiin. Rafael Pihlajan johtajakaudella 1924 – 26 valmistuivat ekspressionistiset näytelmät Koneitten murskaajat ja Hinkeman. Varsinkin Ernst Tollerin Hinkeman, jonka nimiosan tulkitsi Ville Sirviö, herätti huomiota eteläistä Suomea myöten. Rafael Pihlaja taitavana lavastajana ja kulissimaalarina käytti ekspressionismia tyylikeinona myös suomalaisklassikoissa. Syyskauden 1924 avajaisnäytäntönä oli Elinan surma, jonka futuristis-ekspressionistinen visuaalisuus oli arvostelijan mukaan ajan teatterikeskusten Moskovan ja Pietarin luokkaa. Muita ekspressionistisia näytelmiä olivat Lauri Haarlan Synti, Lemmin poika ja Uskottomuus, joista kaksi viimeksi mainittua olivat myös kantaesityksiä.
Myös musiikin uusimpia virtauksia seurattiin.
Esimerkiksi syyskauden 1929 avajaisissa Oulun Työväen Näyttämö tutustutti katsojat jatsiin ”suuren jazz-bändin” voimin. Yleisöä lähempänä oli kuitenkin perinteinen musiikki, jota 1921 – 30 soitti monipuolisen teatterimuusikon Knut Kankaan johdolla teatterin oma kuusimiehinen orkesteri. Ei siis ihme, että operetteja valmistui kuin liukuhihnalta, parhaimmillaan kolme vuodessa.
Ensi-iltojen lukumääräksi oli vakiintunut noin viisitoista kaudessa. Kausi aloitettiin elokuussa kesäteatterilla Hevossaaressa, ja tavaksi muodostui esitellä teatterin uudet näyttelijät syyskuussa Hupisaarilla pidettävässä juhlassa. Joka näytäntökausi teatteri teki vierailuja Oulun ympäristöön, ja muutamat näyttelijät kiersivät omin lausunta- ja kupletti-illoin myös Pohjois-Suomessa.
Aarre Linnalan koulutustyö oli tuottanut tuloksia, sillä kausittain osa ensi-illoista valmistettiin täysin iltanäyttelijävoimin. Palkattuun näyttelijäkuntaan OTN:n loistokaudella 1921 – 26 kuului monia osaavia taiteilijoita. Heistä mainittakoon mm. Mimmi Halonen, Santa Tuomi-Roth, Emmi ja Eino Jurkka, Aino Mattila, Rakel Kivekäs, Elsa Rantalainen, Katri Pihlaja, Hannes Veivo, Kyösti Erämaa ja Ville Sirviö. Lisäksi vierailijoina nähtiin mm. ajan suuret operettitähdet Sven Hilden, Eine Laine, Hulda Keskinen ja Aatu Dahlqvist.
Teatterin ylläpitäminen vuonna 1926.
Teatterin ylläpitäminen kävi vuoteen 1926 mennessä mahdottomaksi. Velat olivat kasvaneet ylivoimaisen suuriksi, palkkoja ei pystytty maksamaan ajallaan, ja valtion sekä kaupungin avustukset pienenivät vuosi vuodelta. Ei ole liioiteltua väittää, että eräs Suomen johtavimmista maaseututeattereista ajettiin tietoisesti poliittisin ja taloudellisin keinoin sellaiseen ahdinkoon, ettei toimintaa voitu jatkaa. Käsittämättömäksi tilanteen tekee se, ettei Oulussa ollut tuolloin OTN:lle manttelinperijää, ei taiteellisin eikä aineellisin perustein. Oulusta oli kasvanut varteenotettava pohjoinen teatterikeskus, jonka vaikutukset näkyivät myös ympäröivään maakuntaan. Yhtä merkittävän aseman teatterikaupunkina Oulu saavutti vasta 1970-luvulla. Suomalainen teatterikenttä olisi tänään varmasti toisenlainen, mikäli OTN olisi voinut jatkaa toimintaansa ammattiteatterina.
Näyttelijäkunnan siirryttyä näytäntökauden 1925 – 26 jälkeen muihin teattereihin OTN:n toimintaa päätettiin jatkaa iltanäyttelijävoimin. Heistä usealla oli takana monivuotinen teatterikokemus. Lisäksi käytettävissä oli toimiva teatterihuoneisto, loistava puvusto ja monipuoliset lavasteet tarpeistoineen. Ikuisena ongelmana oli kuitenkin rahapula ja yhä kiristyvä poliittinen tilanne.
Eteenpäin lähdettiin Väinö Kemppaisen johdolla. Ensi-iltoja oli huomattavasti vähemmän kuin aiemmin. Sen sijaan juhlia, karnevaaleja ja naamiohuveja järjestettiin useaan otteeseen, ja pientä maksua vastaan puvustosta vuokrattiin sopivia asuja.
Ohjelmistoon palasivat edelliskausien näytelmät, mutta vuosittain saatiin esityskuntoon myös muutamia uusia. Uusista ensi-illoista mainittakoon Lassilan Tulitikkuja lainaamassa, Eino Leinon Lalli ja Jonsonin Volpone. Vaikka poliittinen tilanne oli kireä, vuosina 1926 – 30 nähtiin myös muutama tuon ajan teatterin valtavirtauksista poikkeava teos. Tällaisiksi voidaan luokitella Verneri Jokiruohon Veljesvihaa ja Dennery-Mallianin Kansan nainen.
Vuosikymmenen vaihteeseen tultaessa oli teatterille perustettava kannatusyhdistys toiminnan ylläpitämiseksi, sillä jo vuonna 1927 avustusanomukset oli evätty. Toimintaa pystyttiin jatkamaan aina kevääseen 1930 asti, mutta toukokuussa 1930 ensi-iltansa saanut Horsin farssi Taivas maan päällä jäi nimestään huolimatta OTN:n viimeiseksi ensi-illaksi pariin vuosikymmeneen. Kesäkuussa Työväenyhdistyksen toiminta kiellettiin ja työväentalo suljettiin. Puoli vuotta myöhemmin Oulun Työväentalo pakkohuutokaupattiin, ja vastaperustettu Oulun Teatteritalo Oy vuokrasi teatterin puvustoineen ja kalusteineen samoihin aikoihin perustetulle Oulun Näyttämön kannatusyhdistykselle.
Teatteritoiminta jatkui Oulussa syksyllä 1931 Oulun Näyttämön johdolla. Vastaperustetun teatterin henkilökuntaan kuului useita OTN:n kantavia voimia, kuten Ville Sirviö, Atte Vesterberg, Mimmi Halonen ja Jaakko Taipaleenmäki. OTN ei ollut kuitenkaan täysin kuollut, sillä toimintaa jatkettiin muutaman vuoden ajan kesäteatteriesityksin, pienoisnäytelmin ja ohjelmallisin iltamin. Toiminta lakkasi kahden vuosikymmenen ajaksi, ja 21.2.1944 teatteritalo tuhoutui Oulun pommituksissa.
