OTN luo asemansa teatterina Oulussa ja Suomessa

Vuodet 1910 – 1920 merkitsivät OTN:n toiminnan selkiytymisen aikaa. Toiminnanjohtajat eivät enää vaihtuneet vuosittain, taiteellinen taso nousi huimasti, ja Oulusta kasvoi merkittävä suomalainen teatterikaupunki.

Kauden kaksi ensimmäistä vuotta johtajana toimi laulajatar Aili Stenman. Stenmanin ohjelmistossa oli paljon musiikkiteatteria. Laulunäytelmiä esitettiin jatkuvasti, vuonna 1911 jopa Weberin ooppera Preciosa. Ainakin musiikillisesti teokset olivat haastavia, ja haasteisiin vastattiin. Näyttelijöistä löytyi joukko osaavia laulajia, Aili Stenman useasti pääosassa. Paikalliset kuorot olivat valmiita avustamaan, ja toisinaan esitystä säesti kokonainen orkesteri. Tavallisimmin orkesterin korvasi teoksen musiikin harjoittanut kapellimestari pianoineen. Tällaisia musiikin monitoimimiehiä olivat mm. Knut Kangas, Matti Similä, Kalle Tiger ja Kyösti Teljo.

Stenmanin aikana OTN alkoi tehdä laajoja kiertueita.

Kiertueet ulottuivat lähikuntien lisäksi Kemiin, Tornioon, Rovaniemelle ja Raaheen. Kiertuetoiminnan syynä oli ilmeisesti se, että teatterisalia vuokrattiin jatkuvasti kiertäville seurueille ja työväenyhdistyksen huvitoimikunnalle. Oulussa vierailivat ainakin Tampereen teatteri, Tampereen Työväen Teatteri, Elli Tompurin turnee ja Aarne Orjatsalon seurue.

Vuoden 1912 alkupuolella näyttelijäkunnan ja Stenmanin välit kiristyivät. Osa henkilökunnasta erosi ja perusti Maneesiin Oulun Näyttämön. Tuon ajan lehdistä ei kuitenkaan löydy mainintoja esityksistä, joten toiminta ilmeisesti päättyi pian perustamisen jälkeen. Näyttelijäkunta palasi tutulle näyttämölle, mutta Aili Stenman irtisanoutui toimestaan. Kriisi poiki kuitenkin merkittävän uudistuksen, sillä näyttelijäkunnan edustusta johtokunnassa lisättiin.

Elokuussa 1912 OTN:n johtajaksi valittiin Pietarsaaren Työväenteatterin johtaja, Aarre Linnala. Linnala oli monipuolinen toisen polven teatterilainen. Vain 24-vuotias Linnala ryhtyi kunnianhimoisesti johtamaan teatteria. Kahdeksanvuotinen kausi Oulussa oli haastava ja taiteellisesti korkeatasoinen, joten ei ole ihme, että puhutaan Linnalan kultaisesta kaudesta.

Ensimmäiseksi tehtäväksi Linnala otti uusien harrastajien kouluttamisen näyttelijöiksi. Toiseksi hän katsoi tarpeelliseksi ammattinäyttelijöiden palkkaamisen, ja muutaman vuoden kuluttua kuiskaajan ja puvustonhoitajan kiinnittäminen tuli ajankohtaiseksi. Linnalan kaudella 1912 – 1920 OTN:lle oli kiinnitettynä mm. Viivi Lamminpää, Ville Sirviö, Hulda Keskinen, Eine Laine, Frans Kampman ja Hugo Hytönen sekä lavastajina mm. Otto Dahlqvist ja Ester Tuominen.

"Jokaiselle jotakin"

Linnalan ohjelmistopolitiikan motto oli ”jokaiselle jotakin”. Ohjelmiston rungon muodostivat edelleen suomalaiset näytelmät. Vanhan ohjelmiston lisäksi uutuuksina nähtiin mm. Lassilan Nuori mylläri, Jotunin Miehen kylkiluu ja Savu-uhri sekä Larin Kyöstin Tuhkimo. Tuhkimon lisäksi ohjelmistossa oli pari muuta lastennäytelmää sekä uutuutena ns. halpahintaiset tunnin näytännöt. 1914 esitettiin jopa Bernard Shaw’n satiiri Ihminen ja yli-ihminen sekä harvoin nähty Calderonin Elämä on unta.

Vaikka Euroopassa puhjennut ensimmäinen maailmansota löi varjonsa myös Ouluun ja teatterin taloutta jouduttiin jatkuvasti paikkaamaan erilaisilla naamiaisilla, tanssiaisilla ja arpajaisilla, OTN:n toiminta jatkui vilkkaana. Siksi Linnalan eroamisilmoitus kevätkauden 1915 päättyessä tuntuukin käsittämättömältä. Linnalalla oli takanaan näyttelijäkunnan ja yleisön yksimielinen tuki, joten irtisanoutumisen syynä on voinut olla alkukeväästä 1915 syntynyt kiista ammattiosastojen yhdistyksen ja Työväen Näyttämön välillä. Näyttämö oli joutunut lapsipuolen asemaan, sillä vierailuja ja erilaisia tilaisuuksia oli juhlasalissa haitaksi asti. Lisäksi yhdistyksen huvitoimikunta oli vaatinut itselleen yhtä kokonaista sunnuntaita kuukaudessa. Tilanne ratkaistiin kuitenkin neuvottelemalla, joten em. skisma ei liene ollut eron perimmäinen syy. Olivatko eroamisen takana henkilökohtaiset syyt, palkkavaatimukset vai oliko koko prosessi mainostemppu?

Linnalan jälkeen johtajaksi valittu Kaarlo Nissinen kieltäytyi vastaanottamasta tehtävää, jolloin johtokunta kääntyi jälleen Linnalan puoleen. Hän lupautui palaamaan teatterinjohtajaksi ja esitteli syksyllä lehdistölle edustavaa tulevan kauden ohjelmistoa. Samassa yhteydessä hän mainitsi suunnitelmistaan seuraaville vuosille, joten kiinnitystä oli ajateltu pitkäaikaisemmaksi.

Lokakuussa 1915 valmistui ensi-iltaan Strindbergin Neiti Julie ja kuukautta myöhemmin Shakespearen Venetsian kauppias, joka sitten jäikin pitkäksi aikaa OTN:n ainoaksi Shakespeare-ensi-illaksi. Seuraavan kerran Shakespearea nähtiin vasta 1986! Vuonna 1916 palattiin Aili Stenmanin viitoittamalle musiikkiteatteritielle, sillä näyttelijäkuntaan oli kiinnitetty osaavia laulajia. Heistä mainittakoon Eine Laine ja Hulda Keskinen. 1916 – 1918 ensi-iltaan valmistuivat mm. operetit Puolalaista verta, Pikku Pyhimys ja Mustalaisruhtinatar sekä oopperat Pajazzo, Pohjan neiti ja Rykmentin tytär.

Kansalaissodan myötä helmikuussa 1918 OTN:n toiminta keskeytyi, näyttelijöitä vangittiin ja teatteritalo siirtyi Oulun Suojeluskunnalle. Jälleen ruvettiin puuhaamaan Oulun Teatteria, nyt Aapo Similän johdolla. Ensimmäinen ensi-ilta oli jo marraskuussa 1918 Työväentalon juhlasalissa, jonka Oulun Teatteri Oy oli vuokrannut seuraavan vuoden kevääseen asti. Toiminnan aineelliset edellytykset olivat vähintäänkin hyvät, sillä OTN:n omaisuus puvustoineen ja näyttämölaitteineen oli julistettu hukkaamis- ja myyntikieltoon. Toisin kuin muissa kaupungeissa myös aineelliset tuhot olivat jääneet lähes olemattomiksi.

Tilanteen rauhoituttua vuoden 1919 tammikuuhun mennessä palasi Aarre Linnala Helsingistä, jossa hän oli puoli vuotta johtanut Koiton Näyttämöä. Samoihin aikoihin vapautuivat myös ensimmäiset vangituista miesnäyttelijöistä. Toiminta saatiin nopeasti jaloilleen, ja

Oulun teatteri muutamine entisine työväennäyttämöläisineen siirtyi esiintymään Oulun Maneesiin.

Linnala jatkoi johtajan tehtävässään aina kevätkaudelle 1920 asti. Näyttämön jälleen päästyä jaloilleen Linnala ilmeisesti katsoi lunastaneensa sanansa ja taanneensa toiminnan jatkuvuuden. Hän oli valmis lähtemään. Monipuolisena näyttelijänä, ohjaajana, kouluttajana ja jopa lavastajana Linnala jätti oman lähtemättömän vaikutuksensa Oulun teatterielämään. Linnala ei ollut mitenkään omintakeinen tai loistava näyttelijä tai ohjaaja vaan pikemminkin osaava ja monipuolinen teatterintekijä, jonka kahdeksanvuotinen kausi pohjusti seuraavan vuosikymmenen nk. OTN:n loistokautta.

KUVA: Gustav Wred: Ensiviulu, 25.2.1911
KUVA: Katkeamaton kaari, 1918
KUVA: Gustaf Kadelburg-Richard Skowronnek: Husaarikuume 31.4.1920

Palaute

Otamme mielellämme vastaan palautteesi koski se sitten lippujen hankkimista, esitystä tai ohjelmistoamme.