Oulun Työväen Näyttämö hakee muotoaan (1902 – 1910)
Ouluun oli perustettu Työväenseura vuonna 1886. Työväenseuran yhteydessä toimi parin vuoden ajan näytelmäseura, mutta yhdistyksen sisällä syntyi ajatus kunnianhimoisemmasta teatteritoiminnasta. Oulusta puuttui vakituinen teatteri, joten aika oli otollinen teatterin perustamiselle.
Tammikuussa 1902 perustettiin Oulun Työväen Teatteri Tampereelta saadun mallin mukaisesti. Tuolloin nimi oli vielä Oulun Työväen Teatteri, mutta kolme vuotta myöhemmin nimi vakiintui muotoon Oulun Työväen Näyttämö. Oulussa tilanne oli poikkeuksellinen, sillä OTN pysyi aina kolmekymmenluvulle asti käytännöllisesti katsoen ainoana teatterina. Muissa kaupungeissa työväenteatterin ohella toimi ns. porvarillinen teatteri, mutta parista perustamisyrityksestä huolimatta tällainen teatteri ei menestynyt Oulussa.
Oulussa oli vuosisadan vaihteeseen mennessä käynyt vuosittain useita teatteriseurueita, mm. Suomalainen teatteri ja Viipurin maaseututeatteri, joten teatterin tekemiselle oli esikuvia. Toisaalta ei unohtaa saa myöskään kansa- ja oppikoululaitoksen merkitystä. Suomalaiseen kouluun ovat aina kuuluneet erilaiset ohjelmalliset juhlat.
Ei siis ihme, että johtokunta pyysi ensimmäiseksi sivutoimiseksi johtajaksi Olga Slottsbergiä. Olga Slottsberg oli monipuolinen, opettaja- ja musiikkikoulutuksen saanut oululainen kulttuuripersoona, joka mitä ilmeisemmin lähti toimintaan mukaan suomalaisuus- eikä niinkään työväenaatteen pohjalta. Aineelliset edellytykset olivat olemattomat, mutta ensimmäinen näytelmä valmistui Oulun Maneesiin jo kuukauden kuluttua OTN:n perustamisesta. 11.3.1902 sai ensi-iltansa Matti Vuoren kansankomedia Savon sydämessä.
Kaksi seuraavaa vuotta OTN vietti kiertolaiselämää ilman pysyvää esiintymistilaa. Harvinaisen nopeasti Ouluun nousi kuitenkin pennilistoilla kerättyjen varojen turvin ja talkoovoimin Oulun Työväenyhdistyksen talo Pakkahuoneenkadun ja Itäisen pitkäkadun, nykyisen Mäkelininkadun kulmaukseen. Vihkiäisjuhlaa vietettiin 22.11.1903, jolloin esitettiin Pakkalan Tukkijoella.
Rakennusmestari Pukinkorvan piirtämässä jugend- ja kertaustyylisessä kolmikerroksisessa talossa oli useita kauppapuotitiloja, kirjasto, lukusali ja toisessa kerroksessa melkoisen muhkea teatteri- ja juhlasali. Sali, johon kuului yläparvi, oli kooltaan 17 x 14 metriä, ja näyttämön pinta-ala 130 neliömetriä. Lisäksi teatteriin kuuluivat asianmukaiset pukuhuone- ja varastotilat sekä yleisölle ravintolahuoneet. Kun vuoden kuluttua vihkiäisistä korjattiin katsomo takaosaltaan nousevaksi, oli saatu tuon ajan mittapuun mukaan erittäin käyttökelpoinen teatteritila.
Teatteri oli hämmentävän suuri vajaan kahdenkymmenen tuhannen asukkaan Oulussa, sillä saliin mahtui 700 henkeä. Koko selittynee sillä, että Oulusta puuttuivat kokoontumistilat Maneesia ja Susiteettia lukuun ottamatta. Toisaalta teatterissa käytiin runsaasti, sillä viihdetarjonta oli tuolloin vähäistä. Teatteri osana uutta kaupunkikulttuuria tarjosi tavalliselle kaupunkilaiselle elävän elämysmaailman ja yhteyden eurooppalaiseen kulttuuriperintöön.
Vaikka Oulun Työväen Näyttämö oli jo näin pian saanut ensiluokkaiset toimintatilat, vaikka näyttelijöitä ja yleisöä riitti, niin johtajat vaihtuivat tiuhaan tahtiin. Vuosina 1902 – 1910 OTN:llä oli seitsemän johtajaa. Vaatimusten kasvaessa teatteritoiminnan ylläpitäminen kävi sivutoimiselle johtajalle raskaaksi, ja niinpä 1906 teatteri sai oman päätoimisen johtajan Aaro Itkosesta.
Teatteritoiminnan edellytyksenä ensimmäisenä kymmenvuotiskautena oli runsaslukuinen näyttelijäkaarti. Toiminta oli alkanut tyhjästä, joten vanha ohjelmisto puuttui, ja Oulun pienen katsojakunnan takia teatterin oli valmistettava uusi näytelmä parin viikon välein. Tämä merkitsi vuosittain noin kahtakymmentä ensi-iltaa, muutaman viikon harjoitusjaksoa ja kahdesta viiteen esitystä. Kymmenen esitystä oli tuohon aikaan jo suurmenestys!
Iltanäyttelijöiden innostus oli valtava, sillä he harjoittelivat ja esiintyivät jatkuvasti oman päivätyönsä ohella. Teatteri yhteisönä ja arjen vastapainona oli niin tärkeä yhdistävä tekijä, ettei työtunteja laskettu. Toisaalta teatteri oli huomattavasti merkittävämpi vaikutuskanava kuin nykyään, vaikkei ohjelmisto ollutkaan tendenssimäisen työväenhenkistä. Samalla kun teatteri nostatti kysymyksiä, se myös vastasi niin tekijöiden kuin katsojien pohdintoihin: Kuka minä olen? Mitä haluan? Miksi? Millaisessa maailmassa haluan elää? Kaikki ovat kysymyksiä, joita voidaan pitää uuden kaupunkikulttuurin tuomina.
Huolimatta johtajien tiuhasta vaihtumisesta ensimmäisenä toimintavuosikymmenenenä OTN:lle syntyi selvä ohjelmistolinjaus – ei niinkään oululainen vaan muiden teattereiden linjausta seuraileva! Ajan henki oli voimakkaasti suomalaiskansallinen, sillä helmikuun manifesti oli julkaistu vuonna 1899, ja elettiin vaikeata venäläistämis- ja sortokautta. Kiven, Canthin, von Nummersin ja Pakkalan teokset pääsivät nopeasti parrasvaloihin.
Vuoteen 1910 mennessä oululaiset olivat nähneet mm. Kiven Kullervon, Nummisuutarit ja Seitsemän veljestä, Canthin Murtovarkauden, Työmiehen vaimon, Papin perheen, Anna-Liisan ja Kovan onnen lapsia. Ulkomaisista teoksista oli esitetty mm. Strindbergin Isä, Gogolin Naimapuuhat ja Reviisori, Dostojevskin Pimeyden valta, Tsehovin Karhu ja Thomasin Charleyn täti. Ohjelmisto koostui pitkälti vanhasta ja uudesta suomalaisesta draamasta. Sen sijaan suuret Shakespearen, Molieren ja Schillerin klassikot puuttuivat tyystin. Ilmeisesti kynnys niiden esittämiseen oli jostain syystä suurempi kuin muissa tuon ajan teattereissa. Ohjelmistoa voidaan silti pitää hyvin kunnianhimoisena eikä erityisen työväenhenkisenä. Aatedraamaa edustivat muutamat Canthin näytelmät ja Kössi Kaatran kaudella valmistunut Gorkin Pohjalla.
Kössi Kaatra toimi johtajana vain puoli vuotta, sillä hänellä ja näyttelijäkunnalla oli jatkuvasti erimielisyyksiä. Oliko riitojen syy pelkästään Kaatran kokemattomuus teatterialalla vai myös hänen poliittisuutensa, joka tapauksessa Oulun Näyttämön ensimmäinen perustamisyritys sattuu juuri Kaatran kaudelle. Tärkeämpää kuin aate teatterille oli mahdollisimman suuren yleisöjoukon saavuttaminen. Siihen ei päästy ainoastaan tarjoamalla yleisölle kepeitä laulunäytelmiä tai ajalle tyypillisiä ”esioperetteja”, so. unkarilaisia kansannäytelmiä, vaan ennen kaikkea tekemällä kaikenlaista teatteria. Kymmenessä vuodessa OTN oli hankkinut sellaisen taiteellisen etumatkan, ettei sen kaataminen toisen teatterin perustamisella ollut helppoa.
Olga Maria Slottsberg (1849 – 1931)
Olga Maria Slottsberg oli Oulun Työväen Teatterin ensimmäinen johtaja, ”teatteriasioihin perehtynyt ohjaaja”, kuten sanomalehtiuutinen (Louhi 8.3.1902) hänet esittelee. Hän syntyi Limingassa vuonna 1849. Ensimmäiset kymmenen ikävuottaan hän asui Kittilässä, missä hänen isänsä oli kruununvoutina. Kymmenvuotiaana hän muutti perheensä mukana Ouluun. Hän sai päästötodistuksen Oulun ruotsalaisesta tyttökoulusta 1864. Hän pääsi Jyväskylän seminaariin eli opettajanvalmistuslaitokseen 1865 erioikeudella 16- vuotiaana.
Olga opetti valmistuttuaan Raahessa sekä pientenlastenkoulussa että ruotsalaisessa kansakoulussa. Vuonna 1874 Ouluun avattiin ensimmäinen suomenkielinen kansakoulu. Tämä Kajaanintullin kansakoulu oli hänen työpaikkansa seuraavat 30 vuotta. Olga Maria oli siis 53-vuotias ja kansakoulussa jo päivätyönsä tehnyt ottaessaan vastaan Työväen Näyttämön johtajan tehtävät.
Olga Maria Slottsberg kuului elämänvaiheiltaan ensimmäiseen naisasiasukupolveen. Varhaisen naisasialiikkeen järjestäytyminen tapahtui 1880-luvulla. Rouvasväenyhdistyksissä ja muissa sivistysriennoissa naisasiasta keskusteltiin jo 1840-luvulla. Minna Canth oli käynyt Jyväskylän seminaaria 1863 – 65, siis samoihin aikoihin kuin Olgakin. ”Nousevan suomalaisen sivistyksen” puolesta ponnisteli myös naisliike.
Olga Marian ohjelmistovalinnat johtajakaudellaan viittaavat hyvään naisliikkeen tuntemukseen. Ensimmäisenä vuonna näyttämöllä esitettiin peräti kaksi Minna Canthin teosta: Murtovarkaus ja Työmiehen vaimo. Näistä Murtovarkauden ja Roinilan talossa oli esittänyt jo 1885 – 86 Oulussa Hupi ja Hyöty -seura. Olga Maria lienee ne ainakin nähnyt. Kunnianhimoisia valintoja olivat Gogolin Naimapuuhat ja Kiven Kihlaus. Näiden lisäksi hänen aikanaan esitettiin kolme muuta koko illan näytelmää ja kuusi pienoisnäytelmää. Vuoden aikana yhteensä kuusi koko illan näytelmää ja seitsemän pienoisnäytelmää: ei ihme, että Olga Maria alias Sussu, kuten häntä nimitettiin, ei jaksanut jatkaa vuotta kauempaa. Kannattaa myös muistaa, ettei Näyttämöllä vielä ollut omaa tilaa, vaan esitykset olivat milloin Maneesissa, milloin Työväenyhdistyksen puusalilla. Harjoituksiin käytettiin vielä Pohjan Leimun salia.
Olga Maria johti ja harjoitti omalla johtajakaudellaan myös musiikin. Hän onkin tunnetuin oululaisena musiikinopettajana. Hän suoritti musiikin teorian tutkintonsa 1885 ja opetusnäytteensä vuosina 1887 ja 1888 Helsingissä. Kansakoulutoimensa ohessa ja sen jälkeen vielä vuoteen 1925 saakka hän toimi Oulun eri oppikoulujen, suomalaisen ja ruotsalaisen tyttökoulun sekä suomalaisen lyseon laulunopettajana.
Kössi Kaatra (1882 – 1928)
Kössi Kaatra toimi Oulun Työväen Näyttämön johtajana syksyn 1909. Häntä pidetään vanhan työväenliikkeen merkittävimpänä runoilijana. Hänen Alhaisolaulujensa uusintapainos on vieläkin lainattavissa kirjastojen kokoelmissa. Aaterunoilija hän oli niin kirjoitustavaltaan kuin tekstiensä sisällöissäkin. Hän kirjoitti työväenliikkeen kiihkeimpinä aikoina ja vaikeni niiden välillä. Hänen tuotteliaisuutensa oli huipussaan sekä suurlakon että kapinan – vapaussodan, kansalaissodan – aikana. Hän kirjoitti päivittäin lehdissä julkaistavia runoja ja artikkeleita. Kansalaissotaa edeltävän syksyn hän oli Oulussa Kansan Tahdon toimittajana.
Kössi Kaatra syntyi vuonna 1882 Kustaa Aadolf Lindströminä Lohjalla köyhissä oloissa. Perheellä ei ollut edes kotia. Toimeentulo oli uskonnollisen äidin harteilla isän juopotellessa. 1890-luvulla perhe muutti Tampereelle, jossa Kössi teki jos jonkinlaisia töitä: myi sanomalehtiä, oli juoksupoikana kirjapainossa, kauppa-apulaisena ja yleni peräti konttoristiksi eli herrasväen kastiin.
Ensimmäiset runonsa hän sai julki vuonna 1902 Työväen Joululehdessä. Sen jälkeen hän alkoi kirjoittaa mm. Kansan Lehteen, jonka vakituisena avustajana hän toimi useita vuosia. Vuosina 1903 – 06 hän julkaisi peräti kuusi runokokoelmaa. Seuraavat teoksensa hän julkaisi vasta 1920- luvulla: runoja, proosaa ja omaelämänkerrallisen teoksen. Kansalaissodan jälkeen hän piileskeli useita kuukausia talvisen Oulun ullakoilla kunnes pääsi pakenemaan Ruotsiin. Siellä hän työskenteli toimittajana työväenlehdissä ja käänsi mm. paljon sekä klassisia että ajankohtaisia runoja.
Kaatra toimi sekä Tampereen Työväen Teatterin että Oulun Työväen Näyttämön johtajana, molemmissa tosin vain puoli vuotta – Tampereella syksyn 1905 toimittajantyönsä ohessa. Hän oli samana keväänä arvostellut Kansan Lehdessä työväenteattereiden ohjelmistovalintaa. Ouluun hänet houkutteli Kansan Tahdon toimittaja Yrjö Mäkelin.
Oulun Työväen Näyttämön johtajana Kössi Kaatran ohjelmistovalinnat olivat kunnianhimoisia. Syyskaudella nähtiin Gorkin Pohjalla, jonka Kaatra oli ohjannut myös Tampereella, Tsehovin Karhu ja Gogolin Reviisori. Kun listaan vielä lisää Dahlgrenin Värmlantilaiset ja Aleksis Kiven Kihlauksen, ei linjausta voi pitää kevyenä eikä harmittomana. Näyttämöä Kaatra ei hylännyt lähtiessään Oulusta terveytensä heikentyessä. Hän siirtyi Teiskoon lähelle Tamperetta pitämään sekatavarakauppaa ja osallistui kiinteästi paikallisten urheilu-ja näyttämöharrastuksiin.