Kaamos lämmitti keskellä talvea
Kun saa viettää illan salissa, jossa syntyy uutta joka minuutti, kylmä ei enää tunnu samalta.
40 vuotta intohimoa ja taidetta – Pekka Kesälahden taiteilijajuhla
Tervetuloa juhlimaan kanssamme Pekan 40-vuotista taiteilijajuhlaa Loistojutun ja näyttelyn merkeissä
Impromania 2 vuotta – Nuoret ja aikuiset ovat löytäneet improvisaatioteatterin Oulun Työväen Näyttämöltä
OTN Impromania juhlii kahden vuoden taivaltaan 4. huhtikuuta 2025. Ryhmä jäseniä kokoontui ensimmäistä kertaa improvisaatiotyöpajaan 4. huhtikuuta 2023, ja tämä päivä merkitsi matkan alkua. Vain kaksi vuotta myöhemmin Impromania on kasvanut merkittäväksi improvisaatiotoimijaksi Oulun kulttuurielämässä ja tekee vaikutuksen niin paikallisella kuin kansallisella tasolla.
Puheenjohtaja mummon tohveleissa – Iso paha susi ensi-ilta koittaa
Puheenjohtajan mietteitä ensi-illan kynnyksellä
Roosan Tarina: Jääkarhusta Teatterin Tähdeksi
Kuinka yllättävät esineet voivat kasvaa merkityksellisiksi ja elää omaa elämää teatterin taianomaisessa maailmassa
Kenelle improvisaatio sopii ?
Satu kertoo miten lähti mukaan Impromaniaan ja kenelle imrpvisaatio sopii
Improvisaatioharrastus vie mukanaan
OTN:n Impromanian jäsen Liisa kertoo blogissa, miten hän tuli mukaan harrastukseen ja mikä on improvisaatiossa parasta.
On jälleen farssin ensi-illan aika
Puheenjohtajan Riitta Rusilan mietteitä Tenorit liemessä ensi-illan kynnyksellä