Olen Liisa. Arkeni vierähtää koiranpentu Kielon, kahden teinin ja puolison kanssa. Työkseni olen koodari ja tällä hetkellä työskentelen konsulttina terveysteknologian
yrityksessä. Työni on ajatustyötä ja staattista paikallaan oloa läppärin ääressä joko etänä tai omalla toimistolla.

Vuonna 2021 erään näkemäni näytelmän jälkeen tuli fiilis, että olisi siistiä nähdä lavan taakse, mitä siellä tapahtuu ja miten täyspitkä näytelmä tehdään. OTN mainosti Instagramissa teatteripajaa uusille harrastajille ja se resonoi. Jappasin ja jappasin kunnes kummityttöni sanoi, että tottakai menet. Ensimmäinen kerta harjoituksissa lavalla pelotti ihan vaan se, että katsoin niitä penkkirivejä. Silloin teatteripajaa veti ihana Niina Aho. Hänen lempeällä ja rohkaisevalla otteella pelkoni hälveni. Teimme pajan päätteeksi pieniä näytelmiä kotiyleisön iloksi. Myöhemmin samana keväänä Päivi Kangasniemi veti OTN:n tiloissa klovneria kurssin. Se veti minua enemmän ja enemmän mukaan teatterin ja esittävän taiteen pariin.

Syksyllä 2022 pääsin OTN:n farssin tarpeistotyöryhmään. Tarpeistoa olen tähän mennessä ollut tekemässä kolmessa näytelmässä ja mitä ihmeellisempiä esineitä olen päässyt joko etsimään, askartelemaan tai tekemään ihan alusta saakka aivan itse. Ehkä mielenkiintoisimpana oli keitetyn lehmän kielen tekeminen mahdollisimman aidon näköiseksi. Ja voi niitä juttuja ja höpötyksiä puvustaja Elina Puotiniemi-Joen kanssa siinä samalla.

Keväällä 2023 OTN järjesti Niina Ahon ohjauksessa impropajan. Voi että se oli hauskaa, pelottavaa, uutta ja vapauttavaa. Voitiin heittäytyä kohtaukseen ja kohtaus vei meidät eteenpäin. Pajan päätteeksi meillä oli jälleen kotijoukot yleisönä. Mahtava energinen teatterin johtaja Riitta Rusila toimi seremoniamestarina vieden meidät yleisön eteen mitä ihmeellisimpiin tilanteisiin, sen mukaan mitä yleisöstä saatiin ideoita tulevaan impropeliin. Me innostuimme, ja koska teatteri Upseerinkadulla oli osittain kattoremontissa päädyimme kesän ajan tiistai-iltojen puistoimproihin. Jokainen oli miettinyt yhden pelin, joita improiltiin Ainolanpuistossa. Syksyllä Riitta laittoi pyörät pyörimään ja keväällä 2024 Uniikki Unikornin upeat tyypit ovat syventäneet meitä impron maailmaan, kuinka laaja, tutkiva, utelias, kokeileva siinä voikaan olla.

Minulle improvisaatio on lupaa olla hassu, hölmistynyt, tölväisevä ja vapaa sekä yllättynyt siitä mitä seuraavaksi tapahtuu. Impron jälkeen tuntuu tuntuu todella palautuneelta, niin kuin olisi aivot huuhdeltu kaikesta kuormasta. Improssa minulle on vaikeaa aloittaa leikki, kun näyttämö on tyhjä. Vaikeaa on myös ollut pitkän impronäytelmän harjoittelu, kun se koostuu todella monesta osiosta. Suosikki impropelini on mm. “Rakas päiväkirja”, jossa yleisö antaa paikan ja roolin. Improaja kirjoittaa päiväkirjaa ääneen ja ohjaaja siirtää tilannetta 3 viikon päähän, vuoden päähän ja improaja kertoo miten tarina etenee. Toinen suosikkini on kahden hengen kohtaus dialogissa, jossa välillä siirrytään spottiin pohtimaan hahmon omia ajatuksia asiasta ja palataan takaisin dialogiin.

Mielestäni improharrastus sopii kenelle tahansa, jolla on poltetta heittäytyä tilanteeseen tai halua lieventää esiintymisjännitystä. Suosittelen improa henkilölle jolla on pilke silmäkulmassa ja halua jakaa omaa sananhelinää. Jos improvisaatio vähänkään polttelee, suosittelen käymään katsomassa improesityksiä, kysymään improryhmiltä voiko tulla seuraamaan harjoituksia ja ehdottomasti kokeilemaan improamista hyvässä ryhmässä.

Hyppy tyhjyyteen on sekä Impromania ryhmälle että yleisölle uusi kokemus. Olemme uusi aloittava improryhmä, joka uteliaana, innokkaana ja iloisena haluaa tuoda iloa ja naurua Oulussa. Improa teemme yhdessä yleisön kanssa, jossa yleisössä olevat voivat halutessaan heittää ideoita tai vaan nauttia.