Puheenjohtaja mummon tohveleissa – Iso paha susi ensi-ilta koittaa

Puheenjohtajan mietteitä ensi-illan kynnyksellä

Ensi-ilta on aina erityinen hetki teatterissa. Se tuo esityksen eloon, ja koko harjoituskausi huipentuu yleisön eteen astumiseen. Tällä kertaa vuorossa on koko perheen komedia, Katja Krohnin kirjoittama Iso paha susi.

Puheenjohtajalle ensi-illat ovat aina tärkeitä, mutta tänä vuonna on erityisen jännittävää, sillä astun itsekin lavalle pitkästä aikaa. Olen tottunut olemaan kulissien takana ja huolehtimaan käytännön asioista, kuten yleisöpalveluista, lipunmyynnistä ja kanttiinista. Tällä kertaa kuitenkin roolini on aivan toisenlainen. Esitän Punahilkan mummoa, mutta ei ole kyse tavallisesta pullantuoksuisesta mummosta. Tämä hahmo on kaikella tavalla erikoinen ja itse asiassa melko kreisi – ja juuri se tekee roolista niin hauskan. Vaikka rooli ei ole suuri, otan siitä kaiken irti ja uskon, että myös yleisö tulee yllätymään! Onneksi teatterissamme on loistava joukko aktiivisia harrastajia, jotka huolehtivat siitä, että yleisö saa parasta mahdollista palvelua – vaikka minä olisinkin lavalla.

Työryhmässä on 10 näyttelijää lavalla, ja mukana on paljon nuoria. Ryhmän energia on ollut uskomaton koko harjoituskauden ajan. On ollut mahtavaa nähdä, kuinka yhteishenki on kasvanut ja kuinka jokainen tuo oman panoksensa esitykseen. Meillä on ilo tehdä tätä yhdessä, ja se näkyy varmasti myös lavalla.

Vaikka odottavan aika on pitkä, uskon, että tämä palkitaan varmasti. En malta odottaa, että pääsemme jakamaan tämän kokemuksen yleisön kanssa! Tervetuloa katsomaan, miten mummo astuu lavalle… ja ei ole ihan sitä, mitä ehkä kuvittelette! Toivottavasti nähdään teatterissa!

Iso paha susi
Ensi-ilta 8.2.2025
Liput 22/18e http://netticket.fi/iso-paha-susi-oulu

Iso paha susi (2025). Ohjaus Sari Jaatinen. Kuva Jaakko Mylly

Palaute

Otamme mielellämme vastaan palautteesi koski se sitten lippujen hankkimista, esitystä tai ohjelmistoamme.