Oulun työväen näyttämö

OTN:n kevään toimintaa

Menestyksekkään Kahdeksan naisen jälkeen emme ole suinkaan jääneet lepäämään kiitosten päälle, vaan mukava kuhina jatkuu! Hiihtoloman jälkeen haettiin osallistujia teatterikurssille, jossa oli tarkoituksena kehittää lavaesiintymisen taitoja. Kurssille ilmoittautui sen verran monta osallistujaa, että ryhmiä muodostettiinkin kaksi. Ryhmät kokoontuvat kerran viikossa.

Keskiviikkopajalla on pelkästään aikuisia ja tekstiksi valikoitui pienoisnäytelmä Noin kolme sisarta – ”vapaasti rienaten Anton Tsehovia” kirjailija Reijo Paukun sanoin. Tekstiä on käytetty runkona erilaisten näyttämöllisten harjoitusten tekemisessä. Toki näytelmä saatetaan valmiiksi ja esitetään viimeisellä kerralla yleisöllekin. Kurssiin on sisältynyt myös laulunopettaja Satu Jylhän äänenkäytönopastustunti – nyt osataan hengittää ja puhua oikein.

Torstain ryhmässä puolet pajalaisista on alle 15-vuotiaita. Näin ollen tekstiksi valittiin lastennäytelmä; Seppojuhani Ruotsalaisen Kummallinen puu. Tekstiä työstetään näytelmäksi ja samalla opetellaan lavalla olemisen taitoja – puhumista, liikkumista ja yhdessä tekemistä. Tämäkin näytelmä esitetään viimeisellä kerralla yleisölle. Teatteria ei ole ilman yleisöä! Torstaipajalla vieraili tanssinopettaja Kaisa Rundelin vihkimässä meitä rytmillisen liikkumisen saloihin ja antoi vinkkejä miten tanssitaan vapaasti assosioiden. Opittiin läsnäolon merkityksestä ja miten tärkeää se on lavalla. Vierailijat Satu ja Kaisa ovat upeita alansa ammattilaisia ja saimme heiltä paljon!

Tämäntyyppinen, kerran viikossa kokoontuva näyttelijäntyön alkeiskurssi, on uusi aluevaltaus OTN:llä. Meiltä kysytään usein, että halutaan mukaan toimintaan, mutta meidän ns. normaali näytöstoiminta on niin sitovaa, että sellaiseen ei ole kaikilla mahdollisuutta. Perusnäytelmän harjoitukset ottaa lähes kahden kuukauden ajan 4-6 iltaa viikossa ja esityskausi on vähintään pari kuukautta, jolloin kaikki viikonloput kiinni. Tämä kymmenen kerran kurssi mahdollistaa kevyemmän sitoutumisen, mutta johtaa kuitenkin yleisölle esitettävään näytökseen. Kurssilla pääsee kokeilemaan teatteria ja saa vastapainoa arjelle ja samalla esiintymistaidotkin karttuvat. Ohjaajan ominaisuudessa olen nauttinut suunnattomasti näistä meidän pajakokoontumisista ja toivonkin (saatan jopa luvata), että jatkoa seuraa ensi vuonna.

Iloisin kevätterveisin,

Minna Kuusisto

Puheenjohtaja, pajaohjaaja

Palaute

Otamme mielellämme vastaan palautteesi koski se sitten lippujen hankkimista, esitystä tai ohjelmistoamme.